Londonin kohdalla mopo on lähtenyt keulimaan – Rokkr on jälleen aliarvostettu!
Lauantaina CoDin osalta ilta isketään tulille Minnesota Rokkrin ja London Royal Ravensin välisellä taistolla. London on aloittanut kauden pirteästi, mutta vielä kahden ottelun jälkeen ei passaa liikaa ylireagoida. Rokkr on myös niin ikään aloittanut vahvasti, vaikka eilen tuli tiukka tappio Seattle Surgea vastaan viimeisen kartan viimeisellä kierroksella. Joka tapauksessa Rokkr on selvästi aliarvostettu!
Rokkr aloitti kauden virallisesti edellisenä viikonloppuna voittamalla OpTic Texasin lukemin 3-2. Samoissa lukemissa myös London onnistui kaatamaan OpTicin. Molempien kohdalla puhutaan yllätyksestä, mutta osa on myös laitettava OpTicin heikkouden piikkiin. Rokkrin kohdalla iso etu moneen muuhun joukkueeseen nähden on se, että nelikko pysyi kasassa offseasonilla. Mitä sitä hyvää vaihtamaan, sillä Rokkr näytti kyntensä voittamalla Majorin loppukaudesta.
London oli monien yllätykseksi edellisen viikonlopun suurimpia yllättäjiä. Hieman on kuitenkin lähtenyt mopo keulimaan – Florida Mutineersista voitto oli vakuuttava esitys, mutta OpTic oli vastustajana kaikkea muuta kuin maineensa veroinen. Challengerseista nousee kovalla tahdilla talentteja esille, mutta vielä vaaditaan lisää näyttöjä. Kolmikolta Nastie, Afro ja Gismo voidaan odottaa jatkossakin kovan luokan otteita, mutta paljon tulee määrittämään se, pystyykö Zer0 pitämään tasoa yllä.
Nyt Londonia mitataan toden teolla, sillä Minnesota on yhteispelin osalta parhaimmillaan aivan kärkipään jengi ja arvotusta ei tunnu löytyvän, sillä supertähtitason suorituksia ei ole aina yksilöiltä luvassa. Kertoimien osalta ilmaa löytyy reilusti Rokkrin puolelta eikä tarjoukseen voi olla tarttumatta. Lapulle painetaan Rokkria +1,5 tasoituksella, joka on Bet365 tarjoamalla 1,83 kertoimella maxbetkamaa. London tulee luultavasti olemaan tällä kaudella odotuksia vahvempi, mutta markkina nukkuu pahasti tasokkaan ja jo kykynsä näyttäneen Rokkrin osalta!