Yksi päivä ja kaksi katastrofisopimusta tuhosivat NHL-seuran tulevaisuuden
Tiedätkö, miksi NHL:ssä nykyään sopimuksille on määritelty maksimipituus? Vapailta markkinoilta hankitulle pelaajalle voidaan sorvata korkeintaan seitsemän vuoden mittainen pahvi, kun taas omalle pelaajalle jatkosopimus voi olla kahdeksan vuoden mittainen. Ennen ylärajaa ei ollut määritelty, mutta kun NHL-seurat alkoivat ampumaan itseään polveen katastrofisopimuksilla, jotain oli tehtävä.
Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2012. Minnesota Wild hankki vapailta markkinoilta kaksi jättimäistä vahvistusta: hyökkääjä Zach Parisen ja puolustaja Ryan Suterin. Kummallekin pelaajalle lyötiin kouraan 13 vuoden mittainen sopimus, jonka vuosipalkka oli reilut 7,3 miljoonaa dollaria. Hankintoja hehkutettiin aikanaan suuresti, ja Minnesota nousi kerralla mestaruuskandidaatiksi.
Ei kulunut kauaa, kun sopimusten suhteen tultiin katuma päälle. Suter oli vuosia Norris-tason puolustaja Minnesotassa, mutta hänenkin tasonsa laski nopeasti iän myötä. Parise ei puolestaan missään vaiheessa ollut rahojen arvoinen. Kesällä 2021 kaksikon jättidiilit päätettiin lopulta ostaa ulos, katastrofaalisin seurauksin.
Ulosostetut sopimukset rasittavat Minnesotan palkkakattoa aina kauteen 2028-29 saakka. Yhteenlasketut palkkakattorangaistukset ovat niin huimia, että niillä rahoittaisi useammankin tähtipelaajan palkan.
- 2021-22: 4,7 milj.
- 2022-23: 12,7 milj.
- 2023-24: 14,7 milj.
- 2024-25: 14,7 milj.
- 2025-26: 1,6 milj.
- 2026-27: 1,6 milj.
- 2027-28: 1,6 milj.
- 2028-29: 1,6 milj.
Yhtenä päivänä ja kahdella sopimuksella tuhottiin siis seuran menestyshaaveet vuosikausiksi eteenpäin. Näiden kahden pahvin rinnalla Rick DiPietronkin sopimus näyttää jo varsin onnistuneelta.
