Nappaa Lucky Nordicin herkullinen tervetulotarjous kasinolle – talleta 20€ ja saat 50 ilmaiskierrosta ilman kierrätysvaatimuksia!
Onko Williams liian kova luu tsekkiläiselle?
Australian Openin puolivälierissä nähdään revanssi US Openista, kun Serena Williams ja Karolina Pliskova kohtaavat jälleen. US Openissa naiset kohtasivat myös puolivälierissä, eikä Pliskovalla ollut tuolloin juurikaan nokan koputtamista, kun Williams pyyhki tsekkiläisellä lattiaa voittaen ottelun 2-0. Alusta on tällä kertaa sama, ja lähtöasetelmat ovat edellistä kertaa otollisemmat Williamsin kannalta. Onnistuuko Pliskova laittamaan hanttiin?
Williams on ollut lähes suvereeni koko turnauksen ajan. Ensimmäiset kolme kierrosta olivat nopeita kaksieräisiä, kun konkari pyyhki lattiaa Tatjana Marialla, Eugenie Bouchardilla ja Dayana Yastremskalla. Neljännesvälieräottelu osoittautui todella haasteelliseksi, sillä romanialainen Simona Halep laittoi Williamsin tekemään töitä voittonsa eteen.
Ensimmäinen erä oli Williamsilta suvereeni. Halep nappasi yhden murron, mutta onnistui munaamaan kaikki syöttövuoronsa ja loput palautusvuoronsa täysin. Williams otti suvereenin 1-6 voiton ensimmäisestä erästä. Toinen erä oli Halepilta erittäin hyvä, sillä palautuspeli toimi kuin unelma, eikä syöttämisessä juuri moitittavaa ollut. Williamsin kakkossyöttö sakkasi pahemman kerran, ja hän joutui kahdesti taipumaan murron merkeissä eikä onnistunut murtamaan itse kuin kerran. Erä meni Halepin nimiin 6-4.
Williams syttyi kolmanteen erään ja saikin pelistä todella hyvin kiinni. Halepin kakkossyöttö tuotti ongelmia, sillä Williams vastasi näihin todella väkevästi, eikä Halep päässyt kontrolloimaan pallorallia. Jenkki syötti erittäin hyvin viimeisessä erässä, ja onnistui murtamaan romanialaisen syötön kertaalleen. Pelastettuja murtopalloja Williamsille kertyi jopa kolme viimeisessä erässä – kaikki yhden syöttövuoron aikana.
Williamsin vahvuudet piilevät syöttövoimassa ja syöttötarkkuudessa. Kämmenlyönti on todella voimakas ja syvä, minkä vuoksi vastustaja joutuu palauttamaan lyöntejä todella kaukaa, ja juoksutus on näin huomattavasti helpompaa. Palautuspelaajana ei Williamsista löydy juuri moitittavaa, sillä palautus palautuu syöttäjälle lähes yhtä kovaa, kun se on Williamsin mailaan osunut. Onnistuuko jenkki dominoimaan kilpakumppaniaan toistamiseen Grand Slamin puolivälierissä puolen vuoden sisään?
Lyö riskitön 50€ veto – voitoilla ei kierrätysvaatimuksia!
Pliskovalla on ollut vaikeuksia jo alkutekijöistä saakka. Karolina Muchova taipui toki kahdessa erässä ensimmäisellä kierroksella, mutta tämän jälkeen on ollut vaikeaa. Madison Brengle ja Camila Giorgi onnistuivat laittamaan tsekkiläisen todella ahtaalle syötön sakatessa todella pahasti. Tsekkiläinen taisteli voiton kolmessa erässä, mutta helpot erät hän pudotti molemmissa otteluissa, vaikka ne olisivatkin olleet voitettavissa.
Viimeisin ottelu oli Pliskovalta erinomainen, sillä syöttö toimi läpi ottelun eikä palautuspelissä juuri moitittavaa ollut. Garbine Muguruza joutui tunnustamaan tappionsa jo kahdessa erässä, kun tsekkiläinen dominoi ottelua miten halusi. Viiden murron seurauksena Muguruza joutui taipumaan kahdessa nopeassa erässä 3-6 ja 1-6. Pliskova käytti murtopaikat tehokkaasti, eikä hän jättänyt espanjalaiselle mahdollisuuksia edes omilla syöttövuoroillaan.
Pliskova on parhaimmillaan erinomainen syöttäjä. Pituutensa ansiosta syöttöön tulee voimaa, ja suoraviivaisuutta enemmän, jolloin se on haastavampi myös palauttaa. Pliskova on tämän lisäksi todella rauhallinen ja viisas palautuspelaaja, joten sijoitukset ovatkin tarkkaan harkittuja. Floppeja tsekkiläiseltä nähdään kuitenkin hyvinkin paljon, ja tämän vuoksi saattaa tunteet ottaa vallan, mikäli ottelu kulkee alusta lähtien yhdysvaltalaisen pillin mukaan.
Ottelun ennakkoasetelmat ovat melkoisen selkeät. Williams on ehdoton ennakkosuosikki, ja alkuturnauksen perusteella hän tulee jatkamaan matkaa kohti välieriä. Pliskovan pelaaminen on ollut liian epävarmaa, ja floppeja on nähty. Syötön sakatessa ei tsekkiläisellä ole mitään mahdollisuuksia voiton suhteen, minkä vuoksi lähdemmekin hakemaan vedot Williamsin voitolla kahdessa erässä sekä pelimäärävedoilla.