Päättyykö Brighton-kannattajien naurettavan pitkäksi venynyt odotus Boxing Dayn kierroksella?
Seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan tällä kaudella kuusi voittanut Brighton on pelannut sen jälkeen ilman voittoja. Pitkästä aikaa joukkueen pelaajatilanteessa on nähtävissä valoa tunnelin päässä ja jää nähtäväksi, löytyykö kotifaneille boxing dayn paketista ensimmäinen voitto sitten syyskuun loppupuolen. Vieraiden tilanne on poissaolojen osalta edelleen melko synkkä, eikä joukkueen pelituntuma voi olla kovin hyvä.
Brentford pelasi viimeksi Valioliigassa joulukuun toisella viikolla, eikä sen paluu viime keskiviikkona erityisiä hilpeydenhuutoja herättänyt. Chelsea eteni jatkoon reservipitoisella miehistöllä liigacupin puolivälierässä, eikä isäntä saanut 0–2-tappiossaan oikeastaan mitään aikaiseksi hyökkäyspäässä. Rico Henry saattaa olla kehissä Brighton-kamppailussa, vaikka puolustaja loukkaantui ja joutui vaihtoon keskiviikkona.
Muilta osin tilanne ei näytä vieraiden kannalta kovinkaan valoisalle. Ykkösmaalivahti David Raya on yhä sivussa puolustajien Kristoffer Ajerin ja Mathias Jörgensenin tavoin. Toistaiseksi ainoastaan yhdessä ottelussa poissa ollut Charlie Goode saattaa huilata vielä tulevassakin kamppailussa. Josh Dasilva on niin ikään edelleen sivussa oltuaan koko kauden telakalla Julian Jeanvierin tavoin.
Jos ei vieraiden tilanne ole parantunut, samaa ei voi sanoa isännästä. Shane Duffy vapautuu parahiksi Boxing Dayn kierrokselle pelikiellosta ja toinenkin puolustaja Adam Webster on luultavimmin tulossa takaisin kokoonpanoon oltuaan parissa ottelussa sivussa. Tärkeä hyökkääjä Neal Maupay on selättänyt koronaviruksen ja palaa kokoonpanoon Pascal Grossin tavoin. Reisivamman vuoksi peräti 11 ottelua sivussa ollut Danny Welbeck on niin ikään takaisin kehissä pitkästä aikaa. Joel Veltmanin tilanne on toistaiseksi auki, mutta tämä saattaa hyvinkin pelata viikonloppuna.
Jurgen Locadia sekä Jason Steele ovat koronan vuoksi sivussa. Lisäksi kokoonpanosta puuttuvat pelikiellossa oleva Yves Bissouma puuttuvat isäntien kokoonpanosta polvivammasta kärsivän Lewis Dunkin ja nilkkavammaa parantelevan Steven Alzaten tavoin. Myös Jeremy Sarmiento on yhä loukkaantuneena.
Isäntä saa parantuneesta poissaolotilanteestaan merkittävän nosteen. Vaikka pelaajia on yhä sivussa, ei Brightonin tilanne ole hetkeen ollut kokoonpanorintamalla näin hyvä. Vastaavasti vierailla pelaajatilanteessa ei juurikaan parannusta ole tapahtunut – pikemminkin päinvastoin, mikäli Rico ei pysty pelaamaan. Kohdevalinnaksi otetaan kotivoitto 1X2-markkinassa.
Uhmapelaajat uskoo vakaasti, että Brighton nappaa Boxing Dayn kamppailussa ensimmäisen voittonsa sitten syyskuun. Markkinan ykköskertoimen kohteelle tarjoilee Coolbet! Avaa pelitili tästä ja hyödynnä tervetulobonus! Loistavasti toimiva, mobiilivedonlyönnistään jopa palkittu sivusto tarjoaa nopeat kotiutukset ja aina kilpailukykyiset kertoimet.