to 28.06. klo 17:00

-

star-iconstar-iconstar-iconstar-iconstar-icon

Jalkapallon MM: Japani-Puola | Puhdistaako Puola kasvojaan?

Jalkapallon MM-kisoissa H-lohko huipentuu torstaina. Toisessa lohkon kohtaamisista vastakkain pelaavat kisoissa alle odotusten esiintynyt Puola ja lohkovoitosta taisteleva Japani.
Puolan aiemmat ottelut ovat olleet mollivoittoisia. Avausottelussaan se kohtasi Senegalin ja hävisi 1-2. Toisessa ottelussa Kolumbia rökitti puolalaiset 3-0.
Japani puolestaan on pelannut kisoissa hyvin. Avauskierroksella se voitti Kolumbian numeroin 1-2 ja toisella kierroksella Senegalia vastaan lopputulemana oli tasapeli lukemin 2-2.
Yhdessä kisojen mielenkiintoisimmista alkulohkoista riittää kärkijoukkueiden osalta panosta viimeisellä kierroksella. Sekä toisessa ottelussa toisensa kohtaavilla Senegalilla ja Kolumbialla että Japanilla, on mahdollisuudet ensinnäkin päästä jatkoon, mutta myös voittaa lohko.
Kisoissa mollivoittoisesti tähän saakka esiintynyt Puola tuskin tulee päästämään Japania järjin helpolla. Joukkue haluaa lopettaa voittoon. Japanin puolestaan pitää lopettaa voittoon, jotta se varmasti pääsee jatkoon.
Puolan aiemmissa otteluissa tähtipelaaja Robert Lewandowski on vaellellut varjojen mailla, mutta hänen osuuttaan Japani peliin sen kynnyksellä ei voi kylliksi alleviivata. Lewandowski on pelaaja joka pystyy ratkomaan otteluita ja laittamaan japanilaiset ahtaalle.
Japanin edellisotteluissa suurta roolia ovat näytelleet maan kulttipelaajat, kuten Shinji Kagawa, Keisuke Honda ja Shinji Okazaki. Jos Japani mielii ottelun voittaa, on näiden herrojen onnistuttava myös Puolaa vastaan.
Honda ja Okazaki tulivat edelliseen otteluun vasta vaihdosta sisään, mutta aika näyttää asettaako valmentaja Akira Nishino miehet tällä kertaa avaukseen. Japanilta edellisottelussa mallikkaasti onnistui myös Takashi Inui, joka latoi avausosumansa turnauksessa Senegal-verkkoon.
Ottelun kannalta tärkein kysymys on Puolan pelihalut panoksettomassa tilassa. Jos joukkue on kiinnostunut voittamaan, kuten tämän tason karkeloissa on näyttänyt aiemmin paineittakin pelaavien joukkueiden osalta olevan, voi Japanille löytyä Puolasta kova haastaja.
Japanin ennen kisoja rankasti arvosteltu puolustus on suoriutunut tähän saakka hyvin. Joukkueen puolustuksessa on ajoittain pientä epävarmuutta näkynyt, mutta pääasiassa kelpo suorittamista.
Puolan puolustuksessa puolestaan on näkynyt pieniä ja isoja virheitä sekä järkyttävää epävarmuutta. Joukkueen tulee parantaa myös sillä saralla, jos se mielii Japanin kaataa.
Otteluun joukkueilla ei tiettävästi poissaoloja ole. Nähtäväksi jää onko Puolan keskuspuolustaja ja puolustuksen johtohahmo Kamil Glik avauksessa. Edellisotteluun kisojen alla harjoituksissa loukkaantunut puolustaja tuli sisään vaihdosta.
Ottelusta tulee mitä todennäköisimmin viihdyttävä ja maaleja nähtäneen useampia, H-lohkolle tyypilliseen tapaan.

20 ilmaiskierrosta ilman talletusta