Nollaako Juho Olkinuoran Magnitogorsk TsSKA:n toistamiseen tällä kaudella?
TsSKA Moskova isännöi koko sarjan eniten pisteitä kerännyttä Metallurg Magnitogorskia kahden sarjan jättiläisen välisessä kohtaamisessa. Molemmat joukkueet ovat esittäneet viime aikoina vakuuttavia otteita. TsSKA majailee läntisen konferenssin toisella sijalla, kun taas Magnitogorsk pitää hallussaan itäisen konferenssin kärkipaikkaa.
TsSKA on pystynyt parantamaan otteitaan läpi kauden. Viimeviikkoinen voitto Jokereista oli oiva osoitus joukkueen iskukyvystä. TsSKA on pystynyt ottamaan isoja harppauksia erityisesti hyökkäyspelinsä osalta. Laadukkaita ryhmiä vastaan moskovalaiset ovat kuitenkin ajoittain pinteessä. Joukkeiden ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kohtaaminen tällä kaudella oli hyvä esimerkki tästä. Magnitogorsk nollasi TsSKA:n tylysti 4–0-lukemin ja moskovalaisten hyökkäyspelaaminen oli Magnitogorskin puolustusta vastaan todella nihkeää.
Vaikka Magnitogorsk ei ole pystynyt pitämään yllä alkukauden tapaista virettä, on joukkue siitä huolimatta koko sarjan tehokkain joukkue. Joukkueesta on vaikea löytää suuria heikkouksia. Joukkueen hyökkäyspelaaminen on tehokasta niin tasaviisikoin kuin myös ylivoimalla. Magnitogorskin puolustuspeli on riittävän hyvä, kun huomioidaan joukkueen tolppien välissä seisovan Juho Olkinuoran tämän kauden maaginen taso.
Kahdesta ryhmästä Magnitogorsk on ehdottomasti monipuolisempi kokonaisuus. Joukkueen hyökkäyspelaaminen ollut huomattavasti tuottoisampaa TsSKA:han nähden. Lisäksi Juho Olkinuora on tällä hetkellä kenties koko sarjan laadukkain maalivahti ja TsSKA oli täysin aseeton suomalaismaalivahdin edessä kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Pelivalinnaksi nostetaan Magnitogorskin voitto moneyline muodossa.